Powered by Truveo

Video

Search for video:
More Search Options
MATTI ESKO: Ei sammu sieluni lyhty (FINNISH)
Duration: 3:32Source: YouTube
MATTI ESKO: Ei sammu sieluni lyhty (FINNISH) ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^ Uran alku: Matti Eskon ura alkoi vuonna 1969, kun säveltäjämestari Toivo Kärki etsi uusia laulajakykyjä. Hän kelpuutti Matti Eskon laulamaan Tähtijahti-levylle. Heti seuraavana vuonna ilmeistyi Matti Eskon debyyttilevy Pohjatuuli. Hänen iskelmänsä "Tietää saat viimeinkin" sijoittui kolmanneksi Syksyn sävel -kilpailussa. Tämän ensihitin ja sitä seuranneen menestyksen myötä hän aloitti ammattimuusikon uransa Matti Eskona. Nousu hittilistoille: Matti Eskon tunnetuimmiksi kappaleiksi 1970- ja 1980-luvuilla nousivat muun muassa "Lämmin, hellä ja pehmoinen" , "Jennie,Jennie", sekä "Trasselijussin salsa". Vuonna 1981 Matti Esko versioi Kenny Rogersin laulua "Lady". Kappaleen suomenkielinen versio on nimeltään "Yksin", ja siitä muodostui hitti. Vuonna 1986 Matti Esko levytti uransa tunnetuimman, alun perin mainosmusiikiksi tehdyn laulun "Rekkamies". Rekkamies kappaleen sisältänyt levy myi timanttia ja Matti Esko on esittänyt hitin jokaisella keikallaan. 1990 ja 2000 -luvut: 1990-luvun lopulla Matti Esko kärsi sydänvaivoista ja masennuksesta. Kaikki alkoi kun Matti Esko pyörtyi ennen keikkaa ja kaikki laulujen sanat olivat kadonneet mielestä. Matti Eskon mukaan kyseessä oli loppuunpalaminen jota seurasi salakavala masennus. Toipuminen vei muutaman vuoden ja keikkailuun tuli tauko. Syksyt ja joulut kuluivat vuosina 2000--2002 Rovaniemen teatterissa joulupukin roolissa, Jukka Virtasen kirjoittamassa näytelmässä Pukin Punainen. Vuonna 2002 Matti Esko julkaisi singlen "Pyörät pyörimään" ja oli ehdolla Iskelmä-Finlandia -palkinnon saajaksi. Vuoden 2003 levyn Viisi pitkää yötä, nimikappaleesta muodostui radiohitti. Jukka Virtanen ja Esa Nieminen ovat todenneet että Matti Esko on Kari Tapion ohella paras tulkitsija suomalaisista mieslaulajista. Tämän kertoi Jukka Virtanen kirjassaan "Keskellä kuvassa Jukka Virtanen". Vuonna 2006 Matti Esko julkaisi albumin Sun lähelläsi. Vuosi oli menestyksekäs, sillä albumin single-lohkaisu "Vapaa kuin taivaan tuuli" ja loppuvuodesta julkaistu tulevan kokoelmalevyn single "Ei tuumaakaan löysää" (joka soi myös Timo Koivusalon elokuvassa "Kalteva torni") nousivat molemmat Radio Suomen vuoden soitetuimpien laulujen joukkoon. Matti Eskon 60 v. juhlavuoden kunniaksi julkaistiin 24.1.2007 "Kaikkien aikojen parhaat - 40 toivotuinta -kokoelma". Matti Esko juhlisti vuotta myös juhlakonsertein, huipentumana kotikaupungin Järvenpäätalon konsertti taiteilijan syntymäpäivänä syksyllä. Viikolla 12.11.2007 -- 18.11.2007 Matti Eskon uusi single "Sinä ole rakas" nousi Radio Suomen soitetuimmaksi kappaleeksi. Matti Esko meni naimisiin Pirjo Eskonniemen kanssa elokuussa 1970 ja heillä on kaksi tytärtä Kaisa (1971) ja Anna (1975). Matti Eskosta tuli isoisä vuonna 2005. Diskografiaa Albumit "Tähtijahti 1969"-levyllä (MTV:n ja Finnlevyn järjestämä kilpailu) Pohjatuuli (1970) Noussut hän on +Salme ja Sinikka Polojärvi (1972) Matti Esko ja Raimo Inkinen (1971) Aikaa sulta pyydän (1973) Sadekesä (1974) Jonnekin (1975) Baby Love (1975) Säästä suukkosi vain (1976) Matti Esko (1977) Miehen Tie (1979) Yksin (1981) Tahdon olla luonas (1983) Berit & Matti Esko 1--2 (1984) Matti Esko (Lämmin hellä pehmoinen) (myynyt kultaa) (1984) Kun kohdattiin (1985) Päiväunta (1986) Rekkamies (1987) (myynyt timanttia, albumia myyty IFPI-sivuston mukaan 54986 kpl) Matti Esko (myynyt kultaa) (1988) Näin Suomi pysyy pyörillään (myynyt kultaa) (1989) Parhaat joulun sävelet (1989) Reissumies (myynyt kultaa) (1991) Lämmin ja niin tuttu (1993) Luokses palaan (1995) Ei sammu sieluni lyhty (1997) Parhaat joulun sävelet (1999) Viisi pitkää yötä (2003) Sun lähelläsi (2006) Tavallinen sankari (2008)
Rating: (0 ratings) Views: 223 Added: Feb 12, 2008
Category: Music Author: 98oilk
Email This

About  Advertise  Contact  Privacy Policy  Terms
© 2008 Find Internet TV. All rights reserved.
All brand, company, and product names are trademarks or registered trademarks of their respective owners.